Lapset tarvitsevat hyvin paljon huomiota sekä aitoa läsnäoloa vanhemmilta. ”Katso äiti, katso!” Kuuluu meidän kotona kymmeniä kertoja päivässä. Mutta mistä tiedämme, saako lapsi tarpeeksi huomiota vai ei?
Olen aikaisemmin kirjoittanut blogissani siitä, miten muutama vuosi sitten havaihduin siihen, kuinka vähän oikeasti huomioin lapsiani.
Kuvittelin, että kun pidän huolen siitä, että heillä on katto pään päällä, ruokaa syötäväksi, leluja leikittäväksi ja vähän harratuksia aktiviteetiksi, niin kaikki on hyvin. Olin jatkuvasti puhelimella tai läppärillä, sillä tein töitä myös kotoa käsin. Eräänä päivänä tyttäreni yritti näyttää minulle voimistelussa opittua temppua, mutta minun katseeni oli kiinni läppärin ruudussa. Tyttäreni käveli luokseni ja sanoi: Sä olet aina koneella, sä et koskaan katso mitään mitä me yritetään sulle näyttää, tuntuu siltä kun et välittäisi meistä ollenkaan.
Se tuntui todella pahalta ja tajusin sillä hetkellä, että minun on tehtävä muutos. Tällä hetkellä teen töitä yrittäjänä kotoa käsin, joten joudun olemaan koneella väkisinkin lasten ollessa kotona. Tänäpäivänä pidän kuitenkin huolen siitä, että olen aidosti läsnä heidän arjessa. Saatan heidät aamulla kouluun, keskustelemme päivittäin heidän arjestaan, vietämme aikaa yhdessä ilman häiriötekijöitä(puhelinta), käymme heidän harrastuksissa ja kisoissa, vietän kahdenkeskeistä aikaa jokaisen lapsen kanssa erikseen, katson heidän pieniä esityksiä mitä he päiväsaikaan näyttävät, välillä hyvinkin monta kertaa. ”Katso äiti, katso!” Kuuluu meidän kotona kymmeniä kertoja päivässä.
Vaikka tänäpäivänä lasteni tarpeet ovat etusijalla ja annamme heille aikaamme, huomaan silti, että he välillä ”kilpailevat” meidän vanhempien huomiosta. Saatamme olla salilla perheen kanssa treenaamassa ja lapset kilpaa hokevat: ”Katso äiti, katso. ÄITI KATSO!” Tämä muistuttaa minua taas siitä, miten tärkeää lapselle on se, että hän saa vanhemmilta hyväksyntää ja arvostusta.
Olen poseerausvalmentajana huomannut, että ihmiset jotka eivät ole lapsena saaneet vanhemmiltaan tarvittavaa huomiota ja hyväksyntää, kärsivät sen seurauksista vielä aikuisiällä. Tälläisistä lapsista kasvaa usein hyvin epävarmoja aikuisia, jotka eivät osaa arvostaa itseään ja kokoevat usein olevansa vähempiarvoisia.
Vanhempien käytöksellä on hyvin suuri merkitys lapsen tulevaisuudessa. Olkaa siis läsnä, kuunnelkaa lastanne, halatkaa heitä, viettäkää heidän kanssaan laatuaikaa. Jättäkää kännykät ja muut häiriötekijät pois. Olin juuri viimeviikolla tyttäreni kanssa elokuvissa, kun viereeni istui pariskunta lapsen kanssa. Lapsi istui vanhempien keskellä ja molemmat vanhemmat istuvat kännykkä kädessä. Molemmat selasivat Facebookkia. Ymmärrän vielä jos kirjoittaa tärkeää viestiä, mutta se että istut ja selaat Facebookkia ja katsot mitä muut ihmiset päivittävät heidän seinälleen, on mielestäni hyvin surullista.
Miksi ei voi laittaa puhelinta pois ja elää siinä hetkessä missä on? Kysyä lapselta: jännittääkö elokuva? Kuka näistä on sinun lempi supersankari? Maistuuko karkit? Sano: ompa kiva olla täällä sun kanssa tai ihan mitä tahansa muuta kuin selata Facebookkia.
Kun aloin panostamaan aikaani lasteni kanssa, huomasin heistä piirteitä, mitä en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Näin miten rakastavia, ajattelevaisia, kekseliäitä, innokkaita ja motivoituneita he ovat. Kaikki heidän mielikuvitukselliset asiat, mitä heidän pienissä päissä välillä liikkuu, on hyvin kiehtovaa ja se saa välillä meidät vanhemmatkin pohtimaan asioita aivan uusista näkökulmista.
Mistä sitten tiedämme, olemmeko tehneet asiat oikein vai ei? Olemmeko olleet tarpeeksi läsnä vai ei? Suoraa vastausta en osaa sanoa, mutta itse olen oppinut tarkkailemaan heidän käytöstään ja tekemään johtopäätökseni sen mukaan. Jos on päiviä kun kuulen: ”katso äiti. Äiti KATSO!” monta kertaa, tiedän silloin, että nyt on tilanne, kun lapsi tarvitsee vanhemman huomiota ja läsnäoloa enemmän. Silloin pistetään kone kiinni ja ollaan yhdessä lasten kanssa. Katsotaan heidän esityksiä, kehutaan ja kerrotaan miten ylpeitä heistä ollaan, halaillaan, jutellaan ja nauretaan yhdessä.
Niin kuin moni viisas on sanonut: Harva meistä katuu kuolinvuoteellaan tehneensä liian vähän töitä. Yleinen katumuksen aihe on se, että ei ole viettänyt tarpeeksi aikaa perheensä ja läheistensä kanssa.
Tottakai jokaisen on tehtävä töitä, jotta voi ylipäätään elättää perhettään, mutta kun olet kotona, pistä se puhelin pois ja ole läsnä.