Jarkko Stenius on ollut tutkallani jo Nyrkkisankarin tunnekoulu -kirjan julkaisusta lähtien. Mies on kyllä etäisesti ollut tuttu kamppailupiireistä, mutta oikeastaan ei koskaan olla tutustuttu kunnolla. Ensireaktioni Nyrkkisankari kirjaan oli jo silloin – Wow! Syy tähän reaktioon oli se, että mielestäni oli arvostettavaa, että joku lähti analysoimaan omaa tekemistään ja omaa suhdetta väkivallan ihannointiin tavalla millä Jarkko sen teki.
Faktaa on se, että lähes jokainen kamppailija ihannoi väkivaltaa jossain määrin. Ei välttämättä kuten Jarkko aikanaan, mutta jollain tasolla kuitenkin. Uskon että ”verenhimo” ja siitä johtuva väkivallan ihannoiminen on jokseenkin primitiivistä ihmisellä. Se on ikään kuin sisäänrakennettu meihin. Millä tavalla valjastamme ja ilmaisemme sen osan meissä, eroaa henkilöstä toiseen.
Jarkolla kuitenkin väkivallan ja kovuuden ihannointi vei mennessään. Mies haki äärikokemuksia muukalaislegioonasta aina verisiin thainyrkkeilykehiin saakka. Koskaan kuitenkaan löytämättä sitä mitä haki.
Kuuntele koko tarina tästä: Tässä on väriä!
